Nasiol on Artekya Ltd. Co.:n rekisteröity tavaramerkki ja tärkein edelläkävijä suojaavien nanopinnoitemateriaalien valmistamisessa Euroopassa. Artekya kehittää tehokkaita ja innovatiivisia tuotteita kotitalouskäyttöön Nasiol-tuotemerkillä. Tuotteet perustuvat ”Smart Silis -teknologiaan”, jossa yhdistyvät raaka-aineiden taloudellisempi kuluttaminen, ympäristövaikutusten pienentäminen ja suorituskyvyn parantaminen. Älykkään silis-teknologian avulla voidaan muodostaa helposti puhdistettava, vedeltä, öljyltä, kemikaaleilta ja UV-säteilyiltä suojaava pinta, joka pidentää tuotteen ikää ja ennaltaehkäisee sen kulumista. Helposti levitettävät pinnoitteet suojaavat pintoja ja antavat niille uusia ominaisuuksia väriä, tekstuuria tai hengittävyyttä muuttamatta. Käyttökohteita Nasiol-pinnoitteille on rajattomasti, ja niitä käytetäänkin mitä moninaisimmilla aloilla tekstiiliteollisuudesta autoteollisuuteen: maalatut pinnat, lasi, keramiikka, kankaat, metalli, puu, muovi, mineraalipinnat.

Suojaavien nanopinnoitteiden keskeiset ominaisuudet

 

Itsestään puhdistuvat: pinnat pysyvät puhtaina, joten huoltoon käytettävää aikaa ja resursseja säästyy. Nanopinnoite tekee esimerkiksi maalipinnasta helposti puhdistettavan ja tahriintumattoman.

Korroosionkesto: korroosiolla on nanopinnoitettuihin pintoihin mitätön näkyvä vaikutus tai ei mitään vaikutusta, ja suojaus kestää pitkään.

Vaikeasti naarmuuntuva: nanopinnoite on erittäin kova, joten se sopii ihanteellisesti aroille pinnoille kuten auton maalipinnalle, silmälaseille sekä terveydenhuollossa ja tieteellisessä tutkimuksessa käytetyille instrumenteille.

Vedenhylkivyys: varmistaa läpinäkyvillä pinnoilla hyvän näkyvyyden ja turvallisuuden. Suojaa myös veden haittavaikutuksille alttiita pintoja kuten tekstiilejä, puuta, muovia, maalia ja metallia.

UV-suojaus:  nanopartikkelit suodattavat tehokkaasti haitallisilta UV-säteiltä, eli tuotteet antavat suojan auringon valon aiheuttamia vaurioita vastaan.

Mikä on Nasiol-nanopinnoite?

Nasiol-nanopinnoite koostuu nanotekniikalla valmistetuista nanometrin mittakaavassa olevista rakenteista. Yksi nanometri (nm) on miljoonasosa millimetristä. Yksittäisen hiuksen paksuus on noin 80 000 nanometriä ja Nasiol-nanopinnoitteen lopullinen paksuus tuotteesta ja käyttökohteesta riippuen 50 – 1200 nanometriä. Kaikki Nasiol-tuotteet ovat nestemäisiä ja joko suihkutettavia tai levitystyynyillä applikoitavia.

  • Todennäköisesti paras koskaan kehitetty keraaminen pinnoite!

     

  • 11,90 

    MIELLYTTÄVÄ UUDEN AUTON TUOKSU.

  • Nanopinnoite graffittien helppoon puhdistamiseen. Ympäristöystävällinen ja myrkytön. REACH-asetusten mukainen. Ei sisällä PFOS/PFOA:ta.

  • 79,90 

    KERAAMINEN PINNOITE VENEEN GELCOAT JA LUJITEMUOVIPINNOILLE

     

  • 3,90 

    Levitinblokki nanopinnoitteiden levitykseen koville pinnoille.

  • Nanopinnoite lasille, kaakelille, aurinkopaneeleille ja keraamisille pinnoille. Ympäristöystävällinen ja myrkytön. REACH-asetusten mukainen. Ei sisällä PFOS/PFOA:ta.

  • Nanopinnoite lasille, kaakelille, aurinkopaneeleille ja keraamisille pinnoille.

  • 54,90 

    Nanopinnoite suojaksi auton kangasistuimille ja -verhoilulle. Nesteitä hylkivä pinta.

  • 14,90 

    MUOVI- JA KUMIPINTOJEN HOITOAINE.

  • 18,90 

    Puhdistusaine kovien pintojen puhdistukseen ennen nanopinnoitteilla käsittelemistä.

     

  • 9,95 

    Puhdistusaine kovien pintojen puhdistukseen ennen nanopinnoitteilla käsittelemistä.

     

  • 18,90 

    Erinomainen vaahtoava autoshampoo. Autokoriystävällinen koostumus. Konsentraatista 30 litraa shampoota.

     

  • 32,90 49,90 

    Nasiol CleaRub 105 Heavy Cut Compound – voimakkaasti leikkaava kiillotusaine. Karkeus P1200, rotary- ja epäkeskokoneille. Pakkauskoot 0,5kg (32,90€) ja 1,0kg (49,90€).

  • 32,90 49,90 

    Nasiol CleaRub 305 Medium Cut Compound – keskileikkaava kiillotusaine. Karkeus P1500, rotary- ja epäkeskokoneille. Pakkauskoot 0,5kg (32,90€) ja 1,0kg (49,90€).

  • 36,90 51,90 

    Nasiol CleaRub 505 Fine Cut Compound – hieno kiillotusaine. Karkeus P2500, rotary- ja epäkeskokoneille. Pakkauskoot 0,5kg (36,90€) ja 1,0kg (51,90€).

  • 18,60 45,90 

    Nasiol CleaRub 705 Medium Super Fine Cut Compound – ultra-hieno kiillotusaine. Karkeus P3000, rotary- ja epäkeskokoneille. Pakkauskoot 0,25kg, 0,5kg ja 1,0kg.

End of content

End of content

Helppoa ostamista

Tilaukset maksetaan ostosten teon yhteydessä Viva Wallet Smart Checkout kautta.

  • Käytössäsi ovat seuraavat maksutavat: Pankkisiirto, SEPA-maksu
  • Kortit: Visa, MasterCard, American Express, Diner’s Club, JCB, Bancontact, Discover, Maestro
  • Digitaaliset lompakot: PayPal, Apple Pay, Google Pay, Samsung Pay
  • Klarna luotto
  • Tarjoamme sopimusasiakkaille laskutusmahdollisuuden 14pv netto maksuehdolla. Uusille yrityksille ja asiakassuhteen alussa, pidämme oikeuden vaatia etukäteen maksua, ennen kuin avaamme laskutussopimuksen. Siihen asti kaikki edellä mainitut maksutavat ovat käytössä.

Toimitukset jopa 1 vuorokaudessa

Verkkokaupassamme ovat valittavana seuraavat toimitustavat (Hinnat alkaen €, ALV24%):

  • Matkahuolto Lähellä-paketti 6,90€
  • Matkahuolto Jakopaketti 12,90€
  • Matkahuolto Kotijakelu 14,90€
  • Nouto Postista tai pakettiautomaatista 7,90€
  • Postin kotiinkuljetus 14,90€
  • Nouto varastoltamme Liedosta 0,00€
  • Verkkokaupassamme on monia VAK-luokiteltuja tuotteita. Näitä tuotteita emme voi lähettää Postin tai Matkahuollon noutopisteisiin. VAK- tuotteita lähetämme suoraan toimitusosoitteeseen tai tuotteet voi noutaa varastoltamme.

Yli 250€ tilaukset toimituskuluitta

Kunkin tuotteen toimituskulut ovat nähtävissä tilausta tehtäessä.

Jos tuotteella on muusta tuoteryhmästä poikkeavat toimituskulut tai -tavat, lopulliset toimituskulut määräytyvät ostoskorissa.

Yli 250€ (kokonaispaino < 30kg, kokonaisleveys < 60cm, kokonaispituus < 60cm ja kokonaiskorkeus < 120cm) tilaukset toimitamme toimituskuluitta toimitustavalla Matkahuolto Lähellä-paketti.

Poikkeuksena suurikokoiset tuotteet, joita ei voida toimittaa Lähellä-paketteina. Ne toimitetaan perille tilaajan antamaan osoitteeseen edullisimmalla mahdollisella toimitustavalla.